HARVAT OVAT VALITUT on lähes kaksikymmentä romaania ja novellikokoelmaa kirjoittaneen Unto Karrin neljästoista teos ja lienee hänen parhaiten onnistuneita romaaneitaan. Romaani on sujuvasti kirjoitettua proosaa, kerronta etenee hallitusti loppuhuipennukseen ja kokonaisuus pysyy koossa loppuun saakka. Henkilöiden ajatusten ja tunteiden kuvaus on voimakasta, yksinkertaistavaa mutta ei banaalia.
Ihmissuhteiden tapahtumaympäristönä ovat Etelä-Pohjanmaan lakeudet. Varsinaiset puitteet tapahtumille luo herännäisyysliike ankaran pietistisine moraalikäsityksineen. Tässä ympäristössä kirjailijan myötätunto on konservatiivisen seksuaalietiikan kanssa törmäyskurssiville joutuvien nuorten elämäntunnoissa, joiden intohimoille pietismi tarjoaa tukahduttamista ja kieltäymystä. Kärjistynyt tapa jolla Karri pietismiä kuvaa, tekee selväksi, että kirjailijan maailmankuva on toisenlainen. Tässä mielessä romaanissa voi lukea kirjailijan henkilökohtaista kannanottoa. Neljännesvuosisata myöhemmin Karri olisi voinut ilmaista henkilöidensä tuntoja suorasukaisemmin, nyt kerronta on peiteltyä. Vertailukohtana vaikkapa Timo K. Mukan tavallaan samaan aihepiiriin sijoittuvat kuvaukset, joissa jäykän Etelä-Pohjanmaan tilalla on alkuvoimainen Lappi ja herännäisyyden korvaa lestadiolaisuus.
HARVAT OVAT VALITUT on yksi monista ulkopuolelta piirretyistä herätyskristillisyyden ja sen elämänmuotojen kuvauksista, ja uskaltaisin sanoa, että se tavoittaa aikakautensa jännitteitä. Kuvaus ei varmastikaan tavoita pietismin sisäisintä olemusta, kylläkin joitain sen reunailmiöitä ja niihin keskittyessään uhkaa muuttaa koko kuvan karikatyyriksi. Samalla Karri tulee kuitenkin luoneeksi osuvan kuvan siitä millaisena kristinuskon sisältöä tuntemattomat pietismin ja sen vaatimukset kokivat. Romaanin voi nähdä myös osana 1920- ja 30-lukujen yhteiskunnallista murrosta ja henkistä modernismia, siirtymistä sosiaalisesti tiukasti rajatuista sovinnaisuuksista yksilöllisiin vapauksiin.
