Puolalainen Olga Tokarczuk julkistettiin lokakuussa Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2018 saajaksi. Veikkasinkin hänelle palkintoa, sen verran laajaa on näkyvyys mm. englanninkielisessä maailmassa ollut viime vuosina. Olin aiemmin lukenut Tokarczukilta Man Booker International -palkitun Vaeltajat. Nobel-palkitsemisen selvittyä lähdin juoksemaan työpisteeltäni Pasilan kirjaston hyllyille hakemaan työjuttuja varten tuoreiden nobelistien teoksia, ja Tokarczukilta hyllystä löytyi romaani Alku ja muut ajat (Otava 2007, suom. Tapani Kärkkäinen). Lueskelin alkusivuja, jotka osoittautuvat niin kiehtoviksi, että kirja tuli mukaan kotiin asti.
Tyylilaji on erilainen kuin Vaeltajissa, sillä Alku ja muut ajat on mystisempi, maagisrealistisempi ja kiinnittyy kielellään enemmän luontoon. Yhdistävänä tekijänä näillä kahdella teoksella on fragmentaarisuus. Alku ja muut ajat etenee lyhyinä, muutaman sivun mittaisina episodeina, jotka kohdistuvat vuorollaan kuhunkin henkilöhahmoon ja kuvaavat aikojen subjektiivisuutta, samalla limittäisyyttä. Romaani on kuin spiraali, sen eri ajat kiertyvät kerroksittain itsensä ympäri. Kirjan rakenne näyttäytyy tällä tavoin myös luonnon kulkuna. Kerronta on vangitsevaa.
.
Romaanista nousevat kuuluviin erityisesti vahvojen naishahmojen äänet. Elämä on eri tavoin rankkaa: Tähkästä tulee kylän ulkopuolella elävä, hyljeksitty hahmo, Genowefasta taas vaimo joka pitää tiukalla otteella kiinni kunniallisesta elämästään. Tapahtuu mystisiä asioita, joita ei suuremmin ihmetellä tai selitetä, vaan ne ovat kiinni kirjan maailmassa yhtäläisesti todellisten historian tapahtumien kanssa. Pieni puolalainen kylä kokee omalla tavallaan mm. maailmansodan ja kommunismin nousun. Alku-kylä vaikuttaa eristyneeltä; ovatko suuret kaupungit ja niiden elämä edes oikeasti olemassa?
Lapsia syntyy, ihmisiä kuolee eri ikäisinä ja syistä, rauhassa tai väkivaltaisesti. Esineiden ja luonnon elementtien merkitys on suuri. Tokarczukin kieli on vahvaa, väreilevää, elämästä täyttä. Teos sopii luettavaksi hitaasti, muutama episodi kerrallaan. On jo klisee, että kirjallisuuden avulla voi elää monta elämää, mutta Alku ja muut ajat -romaanin tapauksessa se pitää vahvasti paikkansa. Odottelen seuraavaa Tokarczuk-suomennosta innolla.
“Kuvitteleminen on pohjimmiltaan luomista, se on silta joka yhdistää aineen ja hengen. Varsinkin silloin jos sitä tehdään usein ja keskittyneesti. Silloin kuvitelma muuttuu ainepisaraksi ja yhdistyy elämän virtoihin. Joskus jokin siinä saattaa matkan varrella vääristyä ja muuttua. Niinpä ihmisten toiveet tarpeeksi vahvistuttuaan täyttyvät – eivät tosin aina siten kuin oli odotettu.” (s. 101)
